torstai 30. heinäkuuta 2015

Rendsburg, ilmoja pitelee…

Vettä sataa ja tuulee kovaa, sitä on jatkunut jo viikon…

Kesä on säidensuhteen ollut omituinen, on ollut kovia lännen ja lounaanpuoleisia tuulia tai sitten ei ole tuullut juuri ollenkaan.

Visbystä Sandvikiin jouduimme moottoroimaan lähes peilityynellä merellä.  Sandvikista Kalmariin piti olla länsituulta, meille sopivasti sivulta. Eipä ollut, oli lounaasta ja jo Borgholmin kohdalla kääntyi etelään, meille täysin vastaiseksi. Loppumatka siis taas koneella.

Kalmarista lähdimme jo seuraavanapäivänä Kristianopeliin ja edelleen Karlskronaan.

Karskronasta Simrishamniin on matkaa noin 60 nm joten taas aikainen lähtö merelle. Alkumatka päästiin hyvää vauhtia loivaa vastaista mutta puoliltapäivin tuuli loppui kuin seinään. Loppumatka taas koneella.

Paripäivää Simrishamnissa ja kun ennusteet näyttivät hyviltä Fehmarniin jatkamisesta niin päätimme lähteä illansuussa yönyli Fehmarniin.

Niinhän siinä kävi että tilaamamme tuulet menivät varmaan väärään ositteeseen ja meille jäi peilityyni meri. No jotain hyvää tyynestä merestä kyllä saatiin. Vähän ennen Getserin niemeä näimme kolmen delfiiniä ( Gedserin lähistöllä elää delfiiniparvi ) . Getserin jälkeenkin näimme vielä yhden delfiini jota tiirat kovasti hätyyttelivät.

Illansuussa saavuimme Fehmarniin Burgtiefen marinaan juuri ennen rajua ukonilmaa.  Viikko Fehmarnissa ja matka jatkui Holtenauhun. Aikaisin aamulla sulkuun parin muun veneen kanssa.

Kanavanvarrella yövyimme  Rendsburgissa ja aamulla jatkoimme lähelle Brunsbytteliä odotustolppiin yöksi.

Seuraavana päivänä oli tarkoitus jatkaa suoraan sulkuun ja edelleen Cuxhaveniin. Kun käynnistin koneen se kyllä käynnistyi mutta sammui melkein heti. Parin yrityksen jälkeen kone suostui käynnistymään ja pääsimme matkaan. Olimme ajelleet jo tunnin verran, Krista käväisi sisällä ja tuli sanomaan että sisällä haisee diesel. Krista tuli ohjaamaan ja minä menin tarkastamaan tilantee. Kun avasin konekopan näin kauhukseni että ruiskupumpusta ruiskutti runsaasti polttoainetta pitkin konetilaa . Äkkiä kone seis ettei pahempaa pääse tapahtumaan.

Tuulta ei ollut juuri ollenkaan ja sekin vähä oli väärään suuntaan. Yritin kuitenkin purjeella pitää jonkinlaista vauhtia jotta ohjattavuus säilyisi. Isoja laivoja tuli jonossa mutta onneksi tuli myös saksalainen vene jolle Krista heilutti keulaköyttä merkiksi että tarvitsemme apua. Hinauksessa pääsimme Brunsbyttelin odotuspaikalle ja turvallisesti laituriin kiinni.

Pääsin rauhassa tutkimaan ongelmaa. Konetilassa oli runsaasti dieseliä ( noin 10 litraa ). Syyksi paljastui ruiskupumpun ilmausruuvin pettäminen, se oli katkennut ???

Uutta ilmausruuvia ei ollut saatavilla, lisäksi katkenneen ruuvin pätkä oli vielä sisällä jengassa. Tyäkalupakissani oli myös uloskiertotappisarja jolla sai helposti pätkän poistettua. Jenka näytti olevan 6mm ja kun sovitin 6mm pulttia kierteeseen se täsmäsi. Pultti oli tosin 50mm pitkä mutta sahasin sen poikki ja viilasin vielä sopivan mittaiseksi. Kolmisentuntia meni ongelman korjaamiseen. Konetilan puhdistamisen jälkeen ilmasin pumpun ja starttasin koneen, hyvin lähti käymän ja kävi tasaisesti.

 Brunsbyttelistä jatkoimme seuraavana päivänä Cuxhaveniin jossa vietimme viikon.

Olisimme jatkaneet kohti Hollantia mutta sääennusteet eivät olleet hyvät jatkoa ajatellen. Myös kanavassa sattunut konerikko painoi mieltä.

Torstaina iltapäivällä alaveden aikaa lähdimme Brunsbytteln sulkuun.

Sulkuun  pääsyä jouduimme taas odottelemaan melkein tunnin. Sulutus meni hyvin ja marinasta saimme poijupaikan ( marinassa jopa 3 poijua ).

Brunsbyttelissä vietimme pari myrskyistä päivää. Satama oli tupaten täynnä veneitä odottamassa sään paranemista.

Sunnuntaina saavuimme tänne Rendsburgiin . Siitäsaakka onkin satanut ja tuullut kovaa. Huomenna perjantaina pitäisi säätilan hieman selkeytyä. Tuulta on vielä luvassa mutta kanavassa se ei haittaa ja koska Holtenaussa joudumme isoon sulkuun ( pieni vielä remontissa ) ei tuuli sieläkään ole ongelma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti