keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Oxelösund…


Neljän päivän odottelun jälkeen siirryimme takaisin Rödhamniin odottamaan Ahvenanmeren ylitystä.
Navakat lounaan ja lännenpuoleiset tuulet helpottivat hetkeksi, kääntyivät luoteen ja pohjoisen puolelle mutta hiljenivät pariin metriin sekunnissa joten Ahvenanmeri ylitettiin koneella ajellen lähes tyynessä säässä. Illansuussa ankkuroimme Stora-Askenin  jo tutuksitulleeseen lahdenpoukamaan yöksi.
Aamulla jatkoimme Kalvholmenin suosittuun ja kauniiseen ankkuripaikkaan lähelle Waxholmia.
Vietimme ankkurissa viikonlopun ja maanantaina siirryimme Waxholmiin. Waxholm on kaunis ja viihtyisä paikka mutta tälläkertaa  jatkoimme jo seuraavana päivänä läpi uskomattoman hienon Skuru-Sundetin ankkuriin Napoleonvikeniin

matkalla Skuru-Sundetiin
 
Skuru-Sundetissa
Seuraavaksi oli vuorossa  ankkuripaikka Ornön Kolnäsvikenissä. Suojainen ankkuripaikka kaikilta tuulilta mutta sisäänajo on todella kapea karikkojen takia.
Ornöstä taas navakassa vastaisessa koneella Nynäshamniin.
Nynäshamnissa on hyvä sauna mutta tälläkertaa kiukaasta oli kyllä puhti pois.  Rannassa on hyvä rökkeri ja laiturissa pieni troolari josta voi ostaa aivan tuoreita ahven ja haukifileitä. Krista kävi kauppareissullaan hakemassa sieltä makoisan haukifileen illalliseksi, hyvää oli.

matkalla Oxelösundiin

Nyt olemme täällä Oxelösundissa jo toista päivää. Aurinko on paistanut hetkittäin.
Jatkon osalta ei vielä kovin hyvältä näytä. Luvassa on edelleen lounaanpuoleisia tuulia ja  sateita.
 Ensiviikolla on tavoitteena päästä Ölannin puolelle joko Sandvikeniin tai Borgholmiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti