keskiviikko 11. marraskuuta 2015

 Rendsburg - Kantvik...


Perjantaina 31.7.15 sää selkeni ja pääsimme jatkamaan kohti Holtenauta. Tuuli oli edelleen kovaa mutta kanavassa siitä ei ollut haittaa.

Viimeisellä laivojen ohituspaikalla oli vastassa kolme punaista valoa, se koski siis myös meitä. Varttitunnnin odottelun jälkeen meidät ohitti iso konttilaiva ja valot vaihtuivat.
Holtenaun sululle saavuimme sopivasti sulutukseen.
Konttilaiva oli jo sulussa ja huviveneet pääsivät samaan sulutukseen. Sulutus meni hyvin ja me siirryimme odotuspaikalle sulkujen viereen.

Vaikka odotuslaiturit eivät ole hääppöisiä. Ei sähköä eikä vettä ja kiinnittyminenkin laitatolppiin hieman hankalaa on siinä mukava pysähtyä. Hyvä kauppa kävelymatkan päässä, isot purjelaivat rannassa, käheä ääninen kukko lähitalon pihalla, mukava tunnelma.
 

Holtenaun odotuslaituri

Aikaisin aamulla jatkoimme kohti Fehmarnin saarta. Sää oli suotuisa, aurinko paistoi ja 6 – 8 ms sivumyötäinen tuuli kuljetti meidät vauhdikkaasti yli Kielin lahden aina Fehmarnin sillalle saakka.
Burgtiefen marinaan saavuttiin hyvissäajoin iltapäivällä ja saimme hyvän laituripaikan. Marina on yksi suosikeistammeja. Säät suosivat jälleen, aurinkoa riitti.

 

 

Näkymiä Fehmarnista

Keskiviikkona  5 elokuuta aikaisin aamulla taas merelle suuntana Ruotsi ja Simrishamn.
Tuulet olivat keveitä ja jouduimme auttamaan moottorilla. Simrishamniin saavuimme torstaina iltapäivälllä. Pahin sesonki oli jo hellittämässä, saimme hyvän paikan normaalisti aina täydestä marinasta.

Aamulla 9 elokuuta Hanönlahdelle.
Reippaassa länsituulessa lahden ylitys ( 60 nm ) meni vauhdikkaasti. Karlskronaan saavuimme illansuussa, hyvä purjehduspäivä. Karlskronan marina on uusittu hienoon kuntoon, uudet hyvät laiturit, uusi toimisto ja ravintola sekä erinomainen sauna, täydet 10 pistettä. Kannattaa poiketa jos matka vie sinneppäin.

Karlskronasta jatkoimme Kristianopeliin. Sinne saapui myös valtava joukko moottoripyöräiliöitä. Lepäsivät hetken ja jatkoivat matkaa. 
 

Motoristejä Kristianopelissa

Paripäivää riitti tälläkertaa ja jatkoimme Kalmariin. Samoin kuin viimevuonna oli meneillään Teräsmieskisa. Kaupunki oli täynnä telttoja ja terasseja, kova meno päällä yömyöhään asti.
Saatiin myös vieraita veneelle. Mari tuli Emman ja Veikan kanssa viikonloppuvisiitille. Säät suosi, oli aurinkoa ja lämmintä.
 

Mari, Emma ja Veikka Kalmarissa

Kalmarista jatkoimme Sandvikiin josta parinpäivän jälkeen siirryimme saaristoreitille.
Yövyimme ankkurissa Älön saaren pohjoispuolella suojaisessa poukamassa. 
Aamulla jatkoimme olemattomassa tuulessa koneella ajellen Bokön hyvään ankkurilahteen. Tarkoitus oli viettää ankkkurissa muutama päivä mutta sää muuttui sateiseksi ja luvassa oli reippaita pohjoisenpuoleisia tuulia. Jatkoimme tihkusateessa Oxselösundiin.

Seuraavana päivänä motoroimme Fifångin saareen suojaiseen ankkurilahteen. Viivyimme ankkurissa pari päivää. Pesimme vesilinjan, siihen oli Rendsburgissa tullut jotain öljynsekaista mustaa möhnää joka irtosi etanolilla.

Seuraava etappi oli Nynäshamn. Kuten viimevuonna oli nytkin meneillään Hyundai cup. Ranta oli taas täynnä kaikenlaisia telttoja ja myyntikojuja. Kisan jälkeen juhlinta jatkui myöhään yöhön.


Hyundaikisat meneillään


Aamulla jatkoimme myötäisessä tuulessa ankkuriin Napoleonvikeniin ja sieltä edelleen Skurusundetin läpi Vaxholmiin. Siellä vietimme kolme sateista päivää.

Torstaina kolmas syyskuuta suuntasimme kohti Lidötä. Ajatus oli sieltä lähteä ylittämäään Ahvenanmerta. Matka eteni hyvässä länsituulessa joutuisasti ja Furusundissa olimme jo klo 15. Hetken tuumailun jälkeen päätimme jatkaa suoraan yli Ahvenanmeren Rödhamniin ankkuriin. Söderarmin jälkeen tuuli alkoi heiketä. Laskeskelin että jos käytämme konetta apuna ehtisimme juuri ennen pimeää perille. Jo paljon ennen Rödhamnia alkoi ilta pimetä ja Rödhamniin saavuimme täysin pimeässä varovasti koneella ajaen navikaattorin avulla. Saatiin vene hyvin ankkuroitua ja vasta silloin huomasin että olin unohtanur laskelmista aikaeron. Se selitti aikaisen pimenemisen.

Aamulla jatkoimme Ben-ö-ön ankkuripaikalle ja seuraavana päivänä Kihdin yli Korpoströmmiin. Meidän lisäksi marinassa yöpyi  Turun meripartiolaisten vene. Aamulla lähdimme heidän perässään matkaan. Korpooströmmin jälkeen he kääntyivät kohti Turkua, me jatkoimme kohti Högsåraa ja ankkuroimme Norrvikeniin. Aamulla siirryimme Taalintehtaalle.

Parinpäivän jälkeen jatkoimmme Hankoon. Hangossa olimme 5 päivää.

 


Uutta ja vanhaa Hangossa


14 syyskuuuta siirryimme Storahalssöhön. Yritimme löytää sieniä mutta kovin oli sienet vähissä.  Muutama komea ahven saatiin napattua ja nehän paistettiin heti, hyviä olivat.

Koska sääkartat näyttivät hyviltä niin päätimme piipahtaa Tallinnassa. Piritan vierespaikoilta oli poijut jo nostettu talveksi pois mutta Kalev jahtklubilla oli hyvin tilaa.
Tallinnassa viivyimme kolme päivää. Reippaassa myötäisessä paluumatka sujui vauhdikkaasti. Palasimme Storahalsöhön vielä pariksi päiväksi ennen saapumista Kantvikiin.

Nyt on vene nostettu ja kunnostustyöt aloitettu. Niitä riittääkin koko talveksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti